Hyppää sisältöön
· Leena

Euroopan terroriteot täyttäneet Alaskan risteilyt

Alaskan lomaristeilysektorilla menee hyvin. Matkustajien kiinnostus on kova, vaikka risteilyhinnat ovat nousseet. Viime vuonna Alaskan risteilymatkustajien määrä ylsi miljoonaan matkustajaan, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2009.

Tänä vuonna Alaskaan odotetaan jopa 1.8 miljoonaa risteilymatkustajaa.

Etenkin pohjoisamerikkalaisten mielestä Alaska koetaan ja nähdään turvallisena matkakohteena, toisin kuin toinen suuri kesän risteilykohde Eurooppa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet risteilyvarustamot lisäsivät kapasiteettiä Alaskan vesillä tänä vuonna Euroopassa viime vuonna tapahtuneiden terroritekojen jälkeen. Esimerkiksi Holland American Line lähetti alun perin Eurooppaan tarkoitetun Oosterdamin Alaskaan.
Tänä vuonna 70. vuottaan –juhlivalla Holland American Linella on yhteensä 135 Alaskan risteilyä seitsemällä eri laivalla.

Holland America Line ja Princess Cruises ovat perinteisesti olleet Alaskassa suurimmat varustamot, jotka risteilyiden lisäksi tarjoavat myös monipuoliset pre- ja post-majoituspaketit alueella.

Monet luksusvarustamot ovat vähentäneet kapasiteettiä tänä vuonna Euroopassa, näistä mainittakoon esimerkiksi Hapag-Lloyd, Regent Seven Seas Cruises, Crystal Cruises ja Silversea Cruises. Joillakin varustamoilla vähennystä on ollut jopa 40 prosenttia. Myös Seabourn Cruise Line palasi tänä kesänä Alaskaan 15 vuoden taon jälkeen.

Alaskan risteilyiden trendi jatkunee myös 2018.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tällöin Alaskan vesillä nähdään muun muassa Norwegian Cruise Linen Norwegian Bliss, joka tulee olemaan Alaskan suurin lomaristeilijä. Aluksen maksimimatkustajakapasiteetti on 4200.

Timo Kauppinen

Kuva: Copyright NCL

Leena