Hyppää sisältöön
· Leena

Kiinalainen Lucky Air Helsinkiin

Kiinalainen lentoyhtiö Lucky Air aloittaa lennot Suomeen talvella 2018.

Lucky Airin uusi reitti tuo kaksi suurta kiinalaiskaupunkia suomalaisten ulottuville. Kyseessä on niin sanottu kolmioreitti: Kunming-Chengdu-Helsinki ja samaa reittiä takaisin.

Lentoreitin on suunniteltu alkavan 17. tammikuuta ja sitä lennetään Airbusin A330-laajarunkokoneilla kahdesti viikossa. Chengdu ja Kunming ovat molemmat kiinalaisia miljoonakaupunkeja, joiden asukkailla on avauksen jälkeen hyvät yhteydet Suomeen ja Helsinki-Vantaan jatkoyhteyksien kautta muualle Eurooppaan.
Lucky Air on osa kiinalaista HNA-konsernia, johon kuuluvat mm. Beijing Capital Airlines, Hainan Airlines ja HK Express.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Lucky Airin liikenteen aloittaminen Kunmingista ja Chengdusta Helsinkiin on Visit Finlandin kannalta merkittävä uuden ja kiinnostavan markkinan avaus Kiinan ja Suomen välisessä liikenteessä. Molemmat kaupungit ovat nopeasti kansainvälistyviä, kasvavia ja dynaamisia liike-elämän alueellisia keskuksia, jotka edustavat uutta potentiaalia Suomeen suuntautuvalle matkustukselle Kiinasta. Chengdu on myös Kiinan pandakeskus, ja vuoden lopulla Suomeen saapuvat pandat tuovat näin mukanaan suoran yhteyden kotikaupungistaan vilkastuttamaan matkailua maidemme välillä”, toteaa johtaja Paavo Virkkunen Visit Finlandista.

Helsinki-Vantaalta on Lucky Airin ja Finnairin uusien reittiavausten jälkeen loistavat lentoyhteydet Kiinaan: Peking, Shanghai, Xi’an, Chongqing, Guangzhou, Nanjing, Chengdu/Kunming, Hongkong.

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema teki vuonna 2016 kaikkien aikojen matkustajaennätyksen: 17,2 miljoonaa matkustajaa. Ennätystehtailu jatkuu ja ennusteiden mukaan Helsinki-Vantaan matkustajamäärä ylittää 18,5 miljoonaa vuonna 2017.

”Kasvun taustalla on kansainvälisen vaihtoliikenteen lisääntyminen. Samalla eksoottinen ja pohjoinen Suomi kiehtoo nyt matkakohteena maailmalla. Finaviassa olemme viime aikoina panostaneet paljon kiinalaismatkustajien palveluun ja asiakaskokemukseen Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jotta ensihetket Suomeen saapuessa olisivat mahdollisimman mukavat ja sujuvat”, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena