Etelä-Afrikka, Garden Route

Etelä-Afrikan Garden Routella viihtyy niin nautiskelija kuin seikkailijakin

Etelä-Afrikka on matkailullinen runsaudensarvi

Etelä-Afrikan etelärannikko, Garden Route, on aurinkoa ja aktiviteetteja sekä hyvää viiniä ja ruokaa arvostavan matkailijan ihannekohde. Parhaat eläinpuistot löytyvät sen sijaan pohjoisemmasta. Pienet merenrantakaupungit ja luonnonpuistot tarjoavat lukuisia vaihtoehtoja päivän viettoon, niin maalla kuin merelläkin. Onpa rantatien varrella, golfkentän kupeessa, ihmisen alkukotikin.

Etelä-Afrikan turistitoimisto kutsui pohjoismaisia matkailualan ammattilaisia tutustumaan maahansa, ja erityisesti sen eteläiseen rannikkoon. Matkan reitti kulki Port Elizabethistä Kapkaupunkiin ja lopuksi Johannesburgiin. Yksi kauneimpia ajoreittejä on etelärannikon tuntumassa kulkeva Garden Route.

Delfiinipääkaupunki

Matkamme alkoi Port Elizabethistä, josta tulee Kapkaupunkiin matkaa 770 kilometriä.
Port Elizabeth ei kaupunkina sykähdyttänyt. Kaupunkikuva oli melko vaatimaton ja nuhjuinenkin. Nelson Mandelalle omistettu puisto apartheid-vastaisine muistomerkkeineen on ainoa ”nähtävyys”. Myöskään ranta ei vetänyt vertoja myöhemmin näkemillemme rannoille.

Port Elizabeth

Mutta jos on pingviinien ja delfiinien suuri ystävä, niin täällä on niitä molempia. Alueella uiskentelee noin 30 000 delfiiniä ja läheisellä St. Croixin saarella asustaa 30 000 hauskanveikeää Afrikanpingviiniä. Vielä 15 vuotta sitten niitä asui alueella yli miljoona ja pelätäänkin, että ne kuolevat sukupuuttoon seuraavan 15 vuoden aikana.

 

 

 

 

 

 

 

Pikkukaupunkien charmia

Paras osa Garden Routea alkaa parinsadan kilometrin päästä Port Elizabethistä länteen; Tsitsikamman luonnonpuiston paikkeilta. Sen läheisyydessä sijaitsevat viehättävä, omassa maailmassaan uinuva lomakaupunki Plettenberg Bay ja pikkukaupungin charmissaan elelevä, ostereistaan kuulu Knysna.
Knysnan miellyttävä 21-26 asteinen ympärivuotinen lämpötila on houkutellut kaupunkiin useita eläkeläisiä talvenviettoon myös Euroopasta. Se on myös eteläafrikkalaisten suosiossa ja kaupungin rantaviiva onkin täynnä toinen toistaan viehättävämpiä loma-asuntoja. Täältä voi vuokrata talon myös pidemmäksi aikaa.
Sen sijaan, että tänne tullakseen lentäisi Port Elizabethiin, myös Plettenberg Bayssä ja läheisessä Georgessa on lentokentät.

 

 

Aktiiviloma

Knysna on loistava pyöräilykohde.

Vaikka Garden Routelta löytyy upeita hiekkarantoja, löhöily aurinkovarjon alla alkaa parin päivän päästä tuntua rikolliselta. Kaikki tuntuvat liikkuvan ja harrastavan kuka mitäkin. Mahdollisuuksia on.
Ryhmämme koki unohtumattomia hetkiä ylittäessään ziplining-vaijereilla ristiin rastiin jokia ja vesiputouksia Tsitsikamman (tsitsikamma.info) luonnonpuistossa. Seitsemän vaijerin pisin liuku oli 211 metriä. Huvittelu vaijeriradalla maksoi vain 25 euroa.
Knysna on loistava paikka pyöräilyyn, sillä rantaviivan tuntumassa kulkee pyöräteitä ja siltoja pitkin pääsee lähisaariin ihastelemaan lomakoteja.
Ja hienompia patikointimaastoja saa hakea. Lähialueen monissa luonnonpuistoissa on hyvin merkattuja reittejä.
Golfaritkin viihtyvät Knysnassa, sillä siellä on myös kolme korkealuokkaista golfkenttää.
Eikä meriaktiviteeteista pitäviä ole myöskään unohdettu. Suojaisessa laguunissa voi ottaa ensituntumaa purjehtimiseen tai lähteä meriretkelle delfiiniparvia ihastelemaan.
Shoppailemaan ja syömään kokoonnutaan Waterfrontiin, missä on paljon putiikkeja ja monia mukavia ravintoloita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuuluisa silta

Matka jatkuu Knysnasta kohti Kapkaupunkia luonnonpuistojen ja merenlahtien kautta. Viitisenkymmentä kilometriä Knysnasta on jälleen yksi raukea merenrantakaupunki, Wilderness. Siellä kannattaa pysähtyä tai viettää jopa päivä tai kaksi. Ranta on huikea ja perjantai-iltaisin kylällä on kuuluisat markkinat.
Wildernessiin ehdottomasti paras – ja taitaa olla ainoakin – nähtävyys on vanha rautatiesilta, joka menee Kaaimans-joen yli. Sen nähdäkseen on pysähdyttävä, muuten se vilahtaa nopeasti ohi.

Esi-ihmisten luola

Wildernessistä Mossel Bayhin on kuutisenkymmentä kilometriä. Täällä sijaitsee yksi eteläisen rannikon dramaattisimmista ja parhaista golfkentistä, Pinnacle Point. Sen väylät nuolevat rantaviivaa ja golfareilta vaaditaan lyönteihin niin pituutta kuin erityisesti tarkkuuttakin.

 

Kenttää rakennettaessa sen alapuolen kallioseinämästä löytyi luola, jota tutkittaessa saatiin todisteita siitä, että täällä on asunut ihmisiä 72 000-162 000 vuotta sitten. Norjalaissyntyinen Peter Nilssen on tutkinut luolaa ja kertoo, että luolassa asuneet ihmiset ovat osanneet tehdä jopa tulen. Luolasta on löytynyt merenelävien luita sekä viitteitä siitä, että asukkaat ovat tehneet ruokaa veistä apunaan käyttäen.
”Olemme kaikki näiden jääkautta tänne paenneiden ihmisten jälkeläisiä”, uskoo Nilssen.
Tutustumiskäynti Point of Human Originiin (http://www.humanorigin.co.za/) tulee varata etukäteen.

Alkuihmisten luolaan johtaa yli sata porrasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sulkaparoneiden valtakunta

Käynti jollakin Etelä-Afrikan strutsitilalla kannattaa. Me kävimme Mossel Bayn pohjoispuolella Oudtshoornissa.
1800-luvun puolivälissä Etelä-Afrikassa kukoisti sulkabisnes. Strutsinsulista tehtiin mitä koristeellisimpia hattuja. Sulat olivat valtavan kalliita ja samalla hinnalla sai merimatkan Englantiin.  Sulkaparonit rakensivat upeita kartanoita ja kävivät kauppaa sulkamarkkinoilla. Kilo sulkia maksoi enemmän kuin kilo kultaa. Kannattava bisnes loppui, kun autot saapuivat. Naiset eivät enää mahtuneet hattuineen autoihin.
Nyt kauppaansa tekee strutsin liha, joka on erityisen terveellistä, eikä siinä ole kolestrolia.

Eläimiä bongaamaan

Garden Routen varrella on myös game lodgeja, joissa on mahdollisuus safarihengessä bongailla eläimiä. Ryhmämme kävi Buffelsdrift Game Lodgessa sekä Aquila Game Lodgessa. Jälkimmäinen muistuttu Kolmårdenia, missä leijonat olivat omassa aitauksessaan, ja missä eläimiä syötettiin. Buffelsdriftissä oli hieman enemmän safarihenkeä telttamajoituksineen, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos Etelä-Afrikkaan menee katsomaan eläimiä, niin parhaat game lodget löytyvät pohjoisesta.

Ja se viini…
Garden Routen parhaat viinitilat löytyvät lähempää Kapkaupunkia, Stellenboschin, Elgin, Paarlin ja Franschhoekin alueelta. Siellä valinnanvaraa on vaikka kuinka, joten retki viinialueelle kannattaa suunnitella valmiiksi. Opastetulla retkellä ei tarvitse tapella kuskin paikasta mutta paras tapa on majoittua jollakin perinteisellä viinitilalla ja nautiskella tilan viinistä illallisen kera, Afrikan tähtitaivaan alla.
Lisää tietoa Etelä-Afrikasta www.southafrica.net.

Leena Aalto
2017
X