Hyppää sisältöön
· Leena

Amos Rexissä Birger Carlstedt ja kieltolain aikainen kahvila

Amos Rexissä aukeaa tänään Birger Carlstedtin (1907-1975) näyttely. Se käsittää taiteilijan koko tuotannon 1920-luvun abstrakteista kokeiluista aina 1950-luvulta alkaneeseen konkretistiseen kauteen saakka.

Birger Carlstedt oli suomalainen modernismin edelläkävijä, abstraktin taiteen uranuurtaja ja monilahjakas dandy, joka työskenteli maalauksen lisäksi mm. sisustussuunnittelun, muotoilun ja lavastuksen parissa. Hän seurasi ja osallistui aikansa taidekeskusteluihin, uskalsi tehdä valtavirrasta poikkeavia kokeiluja ja tutustui uusimpiin taidesuuntauksiin monilla matkoillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Carlstedt suunnitteli myös Suomen ensimmäisen funkkisinteriöörin Unioninkadulla vuonna 1929 avautuneeseen kahvilaan, jonka omisti Carlstedtin äiti. Le Chat Doré on säilynyt jälkipolville vain guassisuunnitelmissa ja valokuvissa.

Suomen taidehistoriassa kahvilan lattiamaalausta pidetään yhtenä ensimmäisistä konstruktivistista taideteoksista ja sisustusta yhtenä ensimmäisistä funktionalistisista kohteista. Sisustus edusti bauhauslaisuutta, jossa käyttötarkoitus ja lavastukselliset elementit yhdistyvät. Se oli alkupiste Carlstedtin kuvataitelijan uralle ja ennen kaikkea myöhemmälle 1940- ja 1950-luvun toiminnalle teatterilavastajana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Le Chat Doré -kahvilan venäläinen kabinetti on toteutettu näyttelyyn lisätyn todellisuuden tekniikalla. AR-sovellus on toteutettu Danske Bankin tuella.

Birger Carlstedtin Kultainen kissa -näyttely on avoinna 11.10.2019 – 12.1.2020.

Leena