Hyppää sisältöön
·

Eckerö Linen liikennöinti on siirtynyt uuteen Länsiterminaaliin (T2)

Yksi suurimmista parannuksista verrattuna vanhaan Terminaaliin (T1) on matkustajien kävelymatkan lyheneminen: parhaimmillaan matka terminaalista laivaan lyhenee jopa puoli kilometriä.

Lisäksi joukkoliikenneyhteydet uuteen Länsiterminaaliin ovat entistä paremmat: raitiovaunut 9 ja 6T kulkevat oven eteen, ja 2020-luvulla terminaalille alkaa kulkea myös kolmas raitiolinja. Uuteen terminaaliin siirtyminen tuo Eckerö Linelle lisäksi aikataulumuutoksen: se aikaistaa osaa m/s Finlandian lähtöjä 15 minuutilla. Helsingistä lähdetään päivällä klo 15.15, Tallinnasta klo 18.30 ja keskiviikon, torstain ja perjantain myöhäisilloissa Helsingistä klo 21.45.