Hyppää sisältöön
· Leena

Espanja painii omassa sarjassaan

SMAL on julkaissut vapaa-ajan matkapakettitarjonnasta talvikautta 1.10.2019-30.4.2020 koskevan tilaston, jossa matkanjärjestäjien tarjontaluvut on koottu kohdekohtaiseksi tilastoksi.

Luvut koskevat ulkomaille suuntautuvia sarjatuotantoon perustuvia vapaa-ajan matkapaketteja lentäen.

Tietojen perusteella talvelle 2019-2020 on tarjolla lähes 350 000 matkapakettia, mikä on 5,7 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Laskua selittää osaltaan räätälöityjen matkojen osuuden jatkuva kasvu, jonka seurauksena tässä tilastossa mukana olevien sarjatuotantopohjaisten matkojen tarjontaa on voitu supistaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eurooppa kiinnostaa suomalaisia niin kesällä kuin talvella. Matkapaketteja on alueelle tarjolla tulevana talvikautena noin 222 000, joista liki 82 % suuntautuu Kanariansaarille.

Toista sijaa pitää alueen kohteista edellisvuosien tapaan Madeira, jonne on tarjolla lähes 12 000 matkapakettia.

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kohteiden tarjonta pysyy tulevana talvena suurin piirtein viime vuoden tasolla noin 45 000 matkapaketilla. Kohteen maista Egypti on vetovoimaisin ja sinne on tarjolla lähes 15 000 matkapakettia. Toiseksi eniten kohteen matkapaketeista kohdentuu Arabiemiirikuntiin, jonne on tarjonnassa 13 500 matkapakettia.

Kaukokohteista selkeästi suosituin on entiseen tapaan Kaakkois-Aasian Thaimaa, jonne suuntautuva matkapakettitarjonta tulevalla talvikaudella on hieman alle 40 000.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toiseksi suosituin on Vietnam, jonne on tulevana talvikautena tarjolla yli 4 000 matkaa. Koko alueen tarjonta laski edellisvuoteen verrattuna noin 3 %.

Karibian ja Väli-Amerikan maiden kiinnostavimpia kohteita ovat Dominikaaninen tasavalta lähes 4 000 sekä Kuuba ja Meksiko, kumpikin lähes 3 000 matkan tarjonnallaan.

Muiden kaukokohteiden maista Kap Verde on edellisvuoden tapaan nostanut suosiotaan ja sinne on tarjolla lähes 11 500 matkaa, edellisvuotta noin 18 %:a enemmän.

Tässä tilastossa mukana olevia risteilyjä on ensi talvikaudeksi tarjolla noin 5 000. Talviaktiviteetteja, mm. laskettelua ja hiihtoa, löytyy mm. Itävallasta, jonne on tarjonnassa ensi talvena noin 9 000 matkapakettia ja Italiasta, jonne on tarjolla reilut 4 000 matkapakettia.

Talven 2019/2020 Top ten -lista

  1. Espanja – sis. Kanaria (185 357)
  2. Thaimaa (39 531)
  3. Egypti (14 720)
  4. Arabiemiirikunnat (13 364)
  5. Portugali – sis. Azorit & Madeira (12 427)
  6. Kap Verde (11 405)
  7. Itävalta (8 975)
  8. Israel (4 772)
  9. Gambia (4 246)
  10. Vietnam (4 096)

Koko tilasto tästä.

 

Lähde: SMAL

Leena