Hyppää sisältöön
· Leena

Finnairilla kaikkien aikojen paras toisen kvartaalin tulos

”Odotamme, että koko vuoden vertailukelpoinen liiketulos suunnilleen kaksinkertaistuu edellisvuotisesta”

Finnairin huhti-kesäkuun liikevaihto kasvoi 11,2 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, ollen 633,4 miljoonaa euroa.

Tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi 7,4 prosenttia vertailukaudesta ja oli 1 187,7 miljoonaa euroa. Finnair kuljetti puolivuotiskauden aikana noin 5,7 miljoonaa matkustajaa.
Finnair arvioi, että jos polttoaineen hinta ja valuuttakurssit säilyvät nykytasollaan, sen vertailukelpoinen liiketulos vuonna 2017 suunnilleen kaksinkertaistuu edellisvuotisesta.
Tammi-kesäkuussa matkustajakohtainen lisämyynti kasvoi 8,7 prosenttia vertailukaudesta ja oli 12,3 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Finnairin kasvu on nyt hyvässä nosteessa: Avaamme uusia reittejä, lisäämme kapasiteettia avainreiteillemme ja rekrytoimme uusia finnairilaisia.
Myynti kasvoi erityisesti meille keskeisten Aasian ja Euroopan lentojen vahvan kysynnän ansiosta ja täyttöasteemme paranivat. Erityisesti on syytä mainita Japanin, Korean ja Kiinan-myyntimme suotuisa kehitys”, sanoo toimitusjohtaja Pekka Vauramo. ”Ensi talvikautena kasvammekin suunnitelmiemme mukaan nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.”

”Sekä yritysmyynti että ryhmämatkojen toteutumisaste ovat olleet selvästi vahvempia kuin viime vuonna. Uudet kohteemme, kuten San Francisco, ovat myyneet hyvin, samoin Tokion lisävuorot. Myös Euroopan kohdevalikoiman kasvu ja kapasiteetti vastasi hyvin niin aasialaisten kuin suomalaisten matkustajienkin tarpeita. Suomalaisten matkustus onkin vilkastunut vuotta aiemmasta, samoin liikenne Yhdysvalloista Pohjoismaihin ja Venäjälle uusien parantuneiden yhteyksiemme ansiosta.”

Suomessa toimivien matkanjärjestäjien valmismatkatarjonta suhteutui asiakaskysyntään selkeästi paremmin kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Valmismatkoissa kysyntä kohdistui erityisesti Kreikkaan, Kroatiaan ja Manner-Espanjaan; sen sijaan Turkin tarjonta supistui.

”Vahvan kysynnän myötä matkustajakäyttöaste nousi tuntuvasti toisella neljänneksellä ja matkalippujen hinnat pitivät hyvin pintansa. Ilahduttavaa oli myös se, että matkustajakohtainen lisämyynti jatkoi kasvuaan ja rahdin odotettu nousukäänne toteutui. Myönteinen kehitys näkyi myös tuloksessamme: toisen vuosineljänneksen vertailukelpoinen liiketuloksemme oli lähes 35 miljoonaa euroa parempi kuin viime vuoden niukasti positiivinen tulos. Tuloksemme onkin nyt ollut jatkuvalla nousu-uralla jo kohta kolme vuotta. Erityisen ilahduttavaa on myös se, että asiakastyytyväisyytemme on edelleen kehittynyt positiivisesti: Finnairin nettosuositteluindeksi NPS oli neljänneksen aikana 48 eli kaikkien aikojen korkein. Panostamme palvelukehitykseen ja matkustajan koko polun sujuvoittamiseen, jotta voimme tarjota asiakkaillemme ainutlaatuisen pohjoismaisen kokemuksen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue Finnairin puolivuotiskatsaus tästä.

Leena