Hyppää sisältöön
· Leena

Forenom Airbnb:n kumppaniksi

Airbnb ja suomalainen Forenom (Isossa kuvassa Forenomin henkilökunta) rakentavat yhdessä uuden yhteistyökonseptin. Jatkossa Forenomin asuntotarjonta Pohjoismaissa on kokonaisuudessaan saatavilla myös Airbnb-palvelun kautta globaalisti.

Pohjoismaissa on kova kysyntä liikematkailijoiden majoituspalveluille, ja integraation myötä Forenomin hallinnoimat yli 5 000 asuntoa ja huonetta ovat varattavissa Airbnb-palvelusta maailmanlaajuisesti instant booking -ominaisuudella.

Johannes Kangas

– Businessmatkustajille sopivista laadukkaista asunnoista on huutava pula Pohjoismaissa. On hienoa olla rakentamassa yhdessä Airbnb:n kanssa uusia majoituskonsepteja, kuten liikematkustajille sopivia kalustettuja asuntoja, joissa tarkat laatuvaatimukset täyttyvät. Olemme luonnollisesti kiinnostuneita vuokraamaan Forenomille tasokkaita asuntoja kaupunkien keskustoista myös jatkossa, Forenomin toimitusjohtaja Johannes Kangas sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Airbnb on vuonna 2008 perustettu majoitusvälityksen verkkoalusta, ja Forenom taas paikallinen majoitustoimija 25 toimistolla Pohjoismaissa. Forenomin asuntotilanne päivittyy Airbnb:n järjestelmiin reaaliaikaisesti ollen jatkuvasti ajan tasalla ja saatavilla.

Palvelutason laadusta vastaa Forenomin asiakaspalvelu, joka reagoi varauksiin ja majoituksiin liittyviin häiriötilanteisiin vuorokauden ympäri. Forenomin palvelu takaa, ettei naapureille aiheudu häiriöitä ja että yritysmajoittajien tarpeisiin vastataan joustavasti.

Kohteena myös liikematkailijat

Uusi yhteistyökonsepti tavoittaa myös liikematkailijat. Forenom on palvellut työmatkalaisia 17 vuotta ja tuntee yritysten vaatimukset liikematkalaisten majoittamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Integraatio mahdollistaa myös Airbnb-kohteiden vuokranantajille mahdollisuuden tarjota majoituspaikkansa liikematkailijoiden käyttöön.

Suomessa Forenomin asunnot ovat aiemmin integroitu muun muassa kotimaisiin Oikotien, Vuokraoven ja Jokakodin palveluihin. Nyt käynnistyvän integraation myötä Forenom nousee Airbnb:n suurimmaksi hostiksi Suomessa sekä kaikissa Pohjoismaissa.

Forenom Hostel Jyväskylä

 

Leena