Helsinki-Vantaan terminaalilaajennus avattu

Terminaali 1:n jatkeeksi rakennettu uudisosa palvelee kotimaanlentojen ja Schengen-lentojen matkustajia.

Laajennusosaan on rakennettu seitsemän uutta lähtöporttia. Porttien 11-8 odotustilat sijaitsevat toisessa kerroksessa, josta on hissi- ja porrasyhteys asematasolle, lentokoneiden pysäköintipaikkojen tasolle. Porttien 7-5 tilat sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa. Siirtyminen uusien porttien ja koneen välillä tapahtuu kävellen.

Lokakuussa 2017 käynnistyneet terminaali 1:n rakennustyöt saatiin päätökseen kaksi kuukautta etuajassa. Uutta pinta-alaa avattiin nyt yhteensä 3 350 neliömetriä.

”Avarat ja väljät matkustajatilat parantavat asiakaskokemusta. Uudet lähtöportit tehostavat myös lentokaluston käyttöä ja nopeuttavat koneiden kääntöaikoja.  Terminaali 1:n jatkeen kautta kulkee vuodessa arviolta miljoonaa matkustajaa eli yhden ison kotimaisen lentokentällisen verran”, sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

Helmikuussa auenneen Aukion ja nyt valmistuvan terminaali 1:n lisäksi toukokuussa avataan länsisiiven ensimmäinen osa, kesäkuussa rajatarkastuksen laajennus ja joulukuussa länsisiiven toinen osa.

Lisäksi terminaali 2:n edustalla on käynnissä valtaisa rakennustyömaa, sillä tähtäimessä on avata lentoasemalle hulppea pääsisäänkäynti uusine tulo- ja lähtöhalleineen vuonna 2021. Nykyiset lähtöselvitys- ja tuloaulat uudistuvat Schengen-porttialueeksi vuoden 2022 loppuun mennessä, jolloin kehitysohjelman arvioidaan päättyvän.

X