Hyppää sisältöön
· Leena

Helsinkiin taas vilkas risteilykesä

Helsingin Sataman saamien ennakkovarausten perustella kaupunkiin odotetaan kesällä 302 aluskäyntiä ja 540 000 matkustajaa.

Suurin osa heistä saapuu kaupunkiin Hernesaaren kautta, kun kahden olemassa olevan risteilylaiturin lisäksi Helsingin Satama ottaa käyttöön uuden, suuria risteilyaluksia palvelevan LHD-laiturin.

Helsingin suosio kansainvälisten risteilijöiden vierailukohteena on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2000 Helsinkiin saapui 140 000 risteilyvierasta, kun taas viime vuonna rikottiin kävijäennätyksiä lähes 520 000 matkustajalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Risteilykauden aloittaa lauantaina 27.4. Katajanokalle saapuva Global Cruise Lines -varustamon klassisen kaunis Astor, johon mahtuu noin 650 matkustajaa.

Kesälle on tulossa monia suosittuja risteilypäiviä. Silloin Helsingin kaupat ja nähtävyydet täyttyvät matkailijoista, ja alueen palvelut ja tapahtumat löytävät uusia, uteliaita kävijöitä.

Kesän kaikkein vilkkaimmaksi risteilypäiväksi saattaa hyvinkin nousta 5.8., jolloin Helsinkiin saapuu kaikkiaan 6 risteilijää, joihin mahtuu yhteensä jopa yli 11 600 matkustajaa.

Ensimmäistä kertaa kaupungissa vierailevia aluksia saapuu risteilykauden aikana peräti yhdeksän:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Alus pvm laituripaikka
Nieuw Statendam 20.5.2019 LHB, Hernesaari
Viking Jupiter 21.5.2019 LHC, Hernesaari
Norwegian Pearl 30.5.2019 LHC, Hernesaari
AIDA Prima 5.6.2019 LHD, Hernesaari
Explorer of the Seas 28.6.2019 LHD, Hernesaari
Celebrity Reflection 30.6.2019  LHD, Hernesaari
Le Dumont-D’urville 30.6.2019 EKL, Katajanokka
Aegan Odyssey 7.7.2019 EKL, Katajanokka
World Explorer 13.7.2019 EKL, Katajanokka
Kansainvälisen risteilyliikenteen toimintoja keskitetään Hernesaareen

Helsingin Satama ottaa käyttöön uuden LHD-risteilylaiturinsa vappuaattona 2019. Uusi laituri Hernesaaren eteläkärjessä palvelee etenkin suuria kansainvälisiä risteilyaluksia. Tulevalla kaudella risteilyliikennettä ei enää oteta vastaan Jätkäsaaren puolella, vaan risteilyturistien vastaanotto keskittyy Eteläsatamaan, Katajanokalle ja entistä enemmän juuri Hernesaareen, jonne myös risteilyliikenteen matkustaja- ja miehistöpalveluja tullaan keskittämään.

 

Lähde: Helsingin Satama

Leena