Hyppää sisältöön
· Leena

Jamaikalla rauhatonta

Väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet viime aikoina Jamaikan St. James alueella, jonne on nyt julistettu hätätila.  Myös turistien suosima Montego Bay sijaitsee tällä alueella.

Alueella kirjattiin viime vuonna 335 murhaa.

Mm. Yhdysvaltojen ja Britannian viranomaiset ovat kehottaneet matkailijoita erityiseen varovaisuuteen Jamaikalla ja matkustajille suositellaan vartioiduilla hotellialueilla pysymistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteessa sanotaan:

Yleinen turvallisuustilanne

Rikollisuus ja siihen liittyvä väkivalta sekä kaappaukset ovat vakava ongelma Jamaikalla, mutta hotelli- ja matkailualueilla poliisi toimii yleensä suhteellisen tehokkaasti.

Etenkin pääkaupungissa Kingstonissa ja sen ympäristössä sekä Montego Bayssa on vaarallisia alueita, joilla tapahtuu ryöstöjä ja aseellisia välienselvittelyjä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Montego Bayssä on syytä välttää suojattujen matkailukohteiden ulkopuolella olevia alueita. Ennen retkille lähtöä on hyvä tarkistaa hotellista, missä on turvallista liikkua.

Leena