Hyppää sisältöön
· Leena

Kaikilla eurooppalaisilla ei ole mahdollisuutta lomailla

Euroopan unionin tilastotoimisto Eurostat on julkaissut uusimmat tilastotiedot siitä,  kuinka monella eurooppalaisella ei ollut vuonna 2016 mahdollisuutta lomailla taloudellisista syistä.

Viime vuonna joka kolmannella EU-kansalainen ei ollut mahdollisuutta viettää viikon lomaa oman asuinpaikkansa ulkopuolella.

EU-maista huonoimmat lomamahdollisuudet olivat romanialaisilla (66.6 prosenttia maan kansalaisista ei pystynyt lomailemaan viime vuonna), kroatialaisilla (62.8 prosenttia), bulgarialaisilla (56.4 prosenttia) sekä kreikkalaisilla (53.6 prosenttia).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kansainvälisesti suositun matkailumaan Espanjan tilastot ovat myös surullista luettavaa, 40.3 prosenttia espanjalaisista ei ollut mahdollisuutta lomailla 2016.

Eurostatin tilastoiden mukaan yksi eniten petraavista maista oli Viro, kun vuonna 2010 peräti 50.6 prosenttia virolaisista ei ollut mahdollisuutta matkustaa, viime vuonna prosenttimäärä oli pudonnut jo 29.7 prosenttiin.

Vuositasolla, kun matkailutilastoja verrataan viiden vuoden takaisiin vastaaviin tilastoihin, voidaan huomata, että se väheni kaikissa EU:n jäsenvaltioissa, lukuun ottamatta Kyprosta, Tanskaa sekä Kreikkaa, joissa prosenttimäärä nousi.

Eniten lomia viime vuonna pystyivät pitämään norjalaiset. Vuonomaan asukkaista vain 6 prosenttia ei voinut lomailla 2016.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Entä miten asiat olivat Suomessa?

Eurostatin tilastoiden mukaan 14.2 prosenttia suomalaisista ei ollut varaa lomailla 2016.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että ruotsalaisen tilastoluku oli 8.2 prosenttia.

 

Timo Kauppinen
Leena