Hyppää sisältöön
· Leena

Kotimaan junamatkustus jatkaa kasvua

Kotimaan kaukoliikennejunissa tehtiin huhtikuussa jälleen yli miljoona matkaa. Kasvua edellisvuodesta oli 5 %. Eniten matkustus kasvoi reiteillä Helsinki-Oulu (+20 %), Helsinki-Rovaniemi (+13 %) ja Helsinki-Kuopio (+11 %).

Junamatkustuksen suosion vahva kasvu on jatkunut koko alkuvuoden. Huhtikuussa kasvua vauhditti pääsiäinen, jolloin suomalaiset matkustivat ahkerasti kotimaassa. Erityisesti pääsiäisen vaikutus näkyy pidemmillä reiteillä”, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Myös Helsinki-Pietari -välillä liikennöivien Allegro-junien matkamäärät kasvoivat ennätysvauhtia, 24 %. Pietarin-matkojen suosio on jatkunut myös toukokuussa, jolloin vietettiin paitsi vappua, myös Venäjällä voitonpäivän vapaita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaukoliikenteen kasvun arvioidaan jatkuvan kasvukeskuksissa jo ruuhkautuneen ratainfran sallimissa rajoissa. VR tuo liikenteeseen tänä vuonna 36 uutta vuoroa samalla kun investoinnit kalustoon jatkuvat. Vuosien 2017-2021 aikana nopean junaliikenteen paikkamäärän kasvu on 17 %. Lähivuosina liikenteeseen tulee myös 7 uutta ravintolavaunua.

 

Lähde: VR

Leena