Hyppää sisältöön
· Leena

Matkamessujen vastuullisuuskilpailu

Matkamessut haastaa messuille osallistuvat yritykset ja toimijat Sustainable Travel Competition -vastuullisuuskilpailuun, jossa haetaan matkailun vastuullisuuteen pohjautuvia matkailutuotteita ja -palveluita.

Kaikki Matkamessuille osallistuvat yritykset ja toimijat voivat ilmoittaa oman vastuullisen matkailutuotteensa tai -palvelunsa mukaan kilpailuun. Vastuullisuuskilpailuun haetaan tuotteita tai palveluita, joissa vastuullisuus on huomioitu erityisen hienosti, ja jotka toimivat suunnannäyttäjinä ja edelläkävijöinä muulle matkailualalle.

Kyseessä voi olla matkailuyritys, joka esimerkiksi on pystynyt minimoimaan oman energiankulutuksensa, matkailutuote, jonka ostamalla hyödyttää välittömästi paikallisia asukkaita, tai vaikkapa matkakohde, joka hyvittää matkailijoiden kohteeseen saapumisesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kilpailun finaali on Matkamessuilla 17.1. ja voittaja saa 3 000 euron palkintorahan Suomen Messusäätiöltä.

Kilpailun tuomaristo valitsee finaaliin menevät 5 yritystä, ja kiinnittää valinnoissaan huomiota ehdolla olevan matkailutuotteen tai -palvelun vakuuttavuuteen, skaalautuvuuteen ja toistettavuuteen. Ehdolla olevien tuotteiden ja palveluiden tulee olla myynnissä ja tarjolla vuonna 2020. Kilpailu käydään englanniksi.

Tuomariston valitsemat finalistit esittelevät tuotteensa tai palvelunsa Matkamessujen ammattilaispäivänä Matkatieto-lavalla, ja tuomaristo valitsee voittajan lavalla. Voittaja saa Suomen Messusäätiöltä 3 000 euron arvoisen palkintorahan.

Tuomaristoon kuuluvat: tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää; SMAL, Liisa Kokkarinen; Visit Finland, Minnamaari Harmaala; Haaga-Helia, Jeppe Klockersson; Fair Travel, Sari Siitonen; Clonet, ja Maria Mroue; Suomen Messut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Järjestämme Matkamessujen Sustainable Travel Competitionin ensimmäistä kertaa, ja on hienoa, että pääsemme tuomaan matkailun vastuullisuutta esille yhä uusilla tavoilla. Messukeskus on jo sitoutunut olemaan 110 % hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä, ja tällä kilpailulla haluamme inspiroida alan toimijoita ottamaan vastuullisen ja kestävän matkailun periaatteet entistä suuremmin osaksi tekemistä. Vastuulliseen matkailuun tähtääviä ratkaisuja on matkailualalla tehty jo pitkään, ja kilpailun myötä haluamme erityisesti tuoda esille ja palkita näitä maailmalla jo nyt käytössä olevia vastuulliseen matkailuun tähtääviä ratkaisuja, niin pieniä kuin suurempiakin”, kertoo myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen.

”Vastuullisuus on tällä hetkellä globaalisti paljon esillä keskustelussa, mistä kertoo muun muassa Financial Timesin taannoin esittämä kapitalismin resetointitarve. Vastuullisuus on matkailualalla nostettu esille jo aikaisemmin, ja muilla toimialoilla onkin opittavaa siitä, miten matkailualalla vastuullisuus on huomioitu. Sustainable Travel Competitionin myötä haluammekin kannustaa matkailuelinkeinoa jatkamaan vastuullisten toimintatapojen kehittämistä tuomalla hyviä käytäntöjä esille, sekä samalla toimia esimerkkinä muille toimialoille”, summaa kilpailun tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää.

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet.

Matkamessut pidetään Helsingissä Messukeskuksessa 16.-19.1.2020.

 

Lähde. Messukeskus

Leena