Hyppää sisältöön
· Leena

Matkamessut yhteistyöhön Maata pitkin -matkamessujen kanssa

Matkamessut aloittaa yhteistyön Maata pitkin -matkamessujen kanssa.

Ensimmäinen yhteinen hanke on 5.5. Maata pitkin -matkamessut. Taustalla on Matkamessujen tahto tarjota tietoa ja inspiraatiota kaikille matkailijoille, sekä tavoittaa uusia kohderyhmiä.

Toukokuussa Helsingissä järjestettävään tilaisuuteen kokoontuu maata pitkin matkustamiseen liittyviä toimijoita jakamaan tietoa ja inspiraatiota esimerkiksi juna- ja pyörämatkailusta. Yhteistyön myötä Matkamessut tuo tilaisuuteen muun muassa ohjelmasisältöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Haluamme tarjota kaikille mahdollisuus löytää se itselle sopiva matkustusmuoto toteuttaa matkahaaveita. Matkailun edistäminen ja vastuullisuus ovat olleet Matkamessujen tavoitteena perustamisesta asti, ja siksi olemme iloisia Maata pitkin -matkamessujen kanssa aloitettavasta yhteistyöstä. Uskomme että yhdessä pystymme tarjoamaan mahdollisimman monipuolista tietoa ja inspiraatiota matkustamisesta ja samalla tavoittaa Matkamessuille tärkeitä uusia kohderyhmiä. Matkamessujen osallistuminen toukokuun Maata pitkin -matkamessuille on yhteistyön ensimmäinen osa, mutta toivomme että tästä voidaan jatkaa kohti ensi tammikuun Matkamessuja”, kertoo Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen.

 

 

Lähde:  Messukeskus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena