Hyppää sisältöön
· Leena

MH370:n kohtalo jäänee mysteeriksi

 

Malesian siviili-ilmailuviraston johtaja Azharuddin Abdul Rahma on eronnut neljä vuotta sitten kadonneen Malesia Airlinesin katoamiseen liittyvien viranomaisvirheiden takia.

Maanantaina julkaistun raportin mukaan osasyynä koneen mystiseen katoamiseen oli osaltaan Kuala Lumpurin lennonjohdon virheet. Raportissa korostettiin viestinnän ja koordinoinnin puutteita Malesian ja Vietnamin lennonjohtajien välillä. Raportissa todettiin, että nämä puutteet viivästyttivät hälytys-, etsintä- ja pelastustoimia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Malaysia Airlinesin lennon MH370 koneen jäänteiden viimeisimmät etsinnät lopetettiin kesäkuun lopulla tuloksettomina.

Yhdysvaltalainen Ocean Infinity koetti vielä kolme kuukautta etsiä jälkiä koneesta, jonka uskotaan iskeytyneen mereen maaliskuussa 2014. Kone oli matkalla Kuala Lumpurista Beijingiin kun se katosi tutkasta. Kaikkien koneen 239 matkustajan uskotaan kuolleen.

Ocean Infinity tutki kolme kuukauden aikana vielä uutta 112 000 neliökilometrin aluetta Australian länsipuolella.

Ocean Infinity etsi konetta omalla merenalaisella laitteellaan. Sopimuksen mukaan yhtiö olisi laskuttanut Malesiaa ainoastaan, jos jotain olisi löytynyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena