Hyppää sisältöön
· Leena

Netin käyttö ilmassa – tietoturvariski

Liikematkustajat ovat kiitollisia lennon aikana käytettävästä Wi-Fi-yhteydestä mutta monikaan ei kuitenkaan tule ajatelleeksi suojaamattomien verkkojen turvallisuusriskejä. Mikäli kunnon varotoimenpiteitä ei oteta huomioon, rikoksentekijät voivat päästä käsiksi asiakastietoihin, luottamuksellisiin liiketietoihin ja yksityisiin henkilötietoihin.

Parin viime vuoden aikana Wi-Fi-yhteyden tarjoaminen lennoilla on kasvanut merkittävästi. Maailmanlaajuisesti noin 43 prosenttiin lipuista kuuluu Wi-Fi-yhteys lennon aikana. Lähes kaikilla lentoyhtiöillä Wi-Fi on käytössä ainakin joissain lentokoneissa ja monet keskittyvät etenkin mannertenvälisiin lentoihin.

“Monet eivät ymmärrä, miten suuria riskejä avoin Wi-Fi-yhteys voi aiheuttaa yritykselle. Avoimen Wi-Fi:n käyttäjä saattaa päätyä keräämään viruksia ja haittaohjelmia sekä levittämään niitä eteenpäin muille käyttäjille,” kertoo BCD Travelin tietoturvavastaava Frank Schuchard. “Riskinä on, että yrityksestä leviää yksityistä ja luottamuksellista tietoa. Ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen järjestelmiin ja tietoihin voi tulla myös lisähyökkäyksiä, jotka saattavat pahimmillaan johtaa sabotaasiin ja maineen vahingoittumiseen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Turvatoimet

 “On olemassa joitain yksinkertaisia varotoimenpiteitä, joilla jokaisen liikematkustajan pitäisi suojata laitteensa ja samalla yrityksensä verkko,” Schuchard sanoo. “Matkustajien pitää olla tietoisia siitä, millaisia seurauksia heidän teoillaan voi olla ja ymmärtää miksi on tärkeää suojata luottamuksellista ja arkaluontoista tietoa.”

  • Käytä suojamekanismeja: Asenna virustorjuntaohjelmia ja palomuuri.
  • Kytkeytyessäsi verkkoon varmista, että yhteys muodostuu vain suojatun ja luotettavan VPN-yhteyden kautta. Näin ollen kaikki tietosi siirtyvät tämän turvallisen yhteyden kautta salatusti. VPN-ratkaisun pitäisi estää suorat yhteydet julkiseen Wi-Fi:in.
  • Varmista, että yrityksesi kannettavat laitteet saavat tietoturvakäytäntöjä noudattavia päivityksiä.
  • Suojaa mobiililaitteiden varmuuskopioita säännöllisesti.

Luonnollisesti myös yritysten on varauduttava varotoimenpiteillä. Turvatoimenpiteiden kannattaa olla jopa ankarampia riippuen yrityksestä sekä siitä, tallennetaanko asiakastietoja:

  • Salausmenetelmien käyttöönotto (esimerkiksi VPN-verkko), jotta voidaan suojella viestinnän luottamuksellisuutta.
  • Yhteisten todentamismekanismien käyttöönotto, jotta voidaan varmistaa kaikkien osapuolien identiteetit ennen tietojen lähettämistä.
  • Kielletään epävarmojen ja etenkin suojattomien Wi-Fi-verkkojen käyttö.
  • Poistetaan käytöstä tarpeettomat verkkoliitännät hyökkäyspinta-alan pienentämiseksi.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: BCD Travelin tiedote.

 

Leena