Suomalaiset ovat löytäneet ”Caminito del Reyn”

Maailman vaarallisemmaksi patikkareitiksi mainittu ”Caminito del Rey” eli ”Kuninkaan pieni polku” on löytänyt paikkansa vaeltajien keskuudessa.

Viime vuonna seitsemän kilometriä pitkällä vaellusreitillä kävijöitä oli ennätykselliset 300 000.

Heistä 60 prosenttia oli ulkomaalaisia, edustaen 116 kansallisuutta. Kaukaisemmat vaeltajat tulivat Australiasta, Azerbaidžanista ja Filippiineiltä asti.

Suomalaisten määrä on noussut tasaiseen tahtiin vuosi vuodelta. Viime vuonna suomalaisia vaeltajia oli jo 4 200.

Kyseessä on vuoristopolku, joka mutkittelee osin pystysuorilla kallionseinämillä.

Se avattiin 1905 huoltoreitiksi patotyömaalle. Kahden kylän lapset käyttivät sitä myös koulumatkoillaan.

Nimensä polku sai 1921, kun kuningas Alfonso XIII kulki sitä pitkin uuden padon avajaisiin.

Ajan saatossa polun kaiteet ja rakenteet rapistuivat, ja se suljettiin ihmishenkiä vaatineiden onnettomuuksien jälkeen. Musta maine houkutteli uhkarohkeita testaamaan rajojaan polulla varoituksista huolimatta.

Nykyinen uusittu ja samalla turvallinen reitti avattiin 2015. Se seuraa alkuperäisen polun viitoittamaa reittiä.

Rotkon ylitys 105 metrin korkeudessa ja El Chorron upeat maisemat ovat reitin parasta antia. Korkeanpaikankammoisille sitä ei kuitenkaan suositella.

Suunnitelmiin kuuluvat uuden vierailijakeskuksen avaaminen ja reitin pidentäminen.

Caminito del Rey sijaitsee Málagasta 60 kilometrin päässä luoteeseen.

 

Timo Kauppinen

 

X