Titicacaan vedenalainen museo

Bolivia avaa ensi vuonna vedenalaisen museon myyttiselle Titicacan järvelle.

Kyseessä on Bolivian ensimmäinen vedenalainen museo, jonka odotetaan houkuttelevan maahan lisää erityisesti historiasta kiinnostuneita matkailijoita.

Museo rakennetaan lähelle San Pedro de Tiquinaa, noin 100 kilometriä itään La Pazista.

Se sijaitsee Titicaca-järven rannalla, ja siinä on kaksi rakennusta; yksi rannalla ja toinen osittain veden alla, joka esittelee arkeologisia kohteita.

Viime vuonna belgialainen tutkijoiden joukko löysi massiivisen noin 10 000 esineen kokoelman veden alta.

Mukana oli muun muassa keittiövälineitä, keramiikkaa sekä ihmisen ja eläinten luita. Esineistö ajoittuu kolmeen eri aikakauteen; ennen Tiwanakua, Tiwanakun aikaan sekä inkojen aikakauteen.

Tiwanakun kaupungin valtakausi ajoittuu ajalle 1580 eaa. – 900 jaa.

Kaupungissa asui arviolta jopa 40 000 asukasta.

Vedenalaisen museon lisäksi alue tulee toimimaan myös tärkeänä historiallisena tutkimuskohteena.

Museon kustannusarvio on kymmenen miljoonaa dollaria. Ja sen kustannuksiin osallistuu muun muassa Unesco.

Titicaca-järvi on maailman korkeimmalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi.

Se sijaitsee 3800 metrin korkeudessa, ja toimii luonnollisena raja-alueena Bolivian ja Perun välillä.

 

Timo Kauppinen

 

 

X