Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Tomi Lantto jatkaa MaRan hallituksen puheenjohtajana

Antell-konsernin Tomi Lantto on valittu jatkamaan Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2020. Hän on toiminut MaRan hallituksen puheenjohtajana vuoden 2018 alusta.

Varapuheenjohtajina jatkavat Scandic Hotelsin Aki Käyhkö ja Mäntän Klubin Iris Mäkinen.

Jatkokautensa aluksi MaRan hallituksen puheenjohtaja Tomi Lantto esitti huolensa Suomen talouden näkymien vaimenemisesta ja sen vaikutuksesta matkailu- ja ravintola-alaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Kuluttajien luottamuksella on tärkeä merkitys, sillä toimialamme palvelujen käyttö on pitkällä aikavälillä seurannut varsin tarkasti kuluttajien luottamuksen kehitystä. Myös pitkään jatkuva matala korkotaso tukee toimialojemme palvelujen käyttöä. Käynnissä olevalla työmarkkinakierroksella on suuri merkitys Suomen talouden kehittymisessä.

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelman mukaan liikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Koska lento- ja laivaliikenteen päästöjen vähentämistä koskevat päätökset tehdään vähintään EU:n tasolla, on todennäköistä, että päätösten aikaansaaminen kestää vuosikausia. Näin ollen ilmastonmuutoksen lähivuosien torjuntatoimet näyttävät kohdistuvan vain kotimaan liikenteeseen.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on erittäin tärkeää. Matkailu- ja ravintola-ala on luonnollisesti siinä mukana. Ilmastonmuutoksen torjunta ja saavutettavuus ovat alamme suurimpia poliittisia kysymyksiä tällä vaalikaudella. Liikenteen päästöjen puolittamista ei voida kohdistaa vain tieliikenteeseen. Jos niin tehdään, kotimaan matkailu kallistuu edelleen. Se taas johtaa lentäen ja meritse tehtävien lomamatkojen kasvuun, jolloin myös hiilidioksidipäästöt kasvavat”, Lantto toteaa.

MaRan hallitus 2020:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

MaRan liittokokous valitsi hallitukseen kaikkiaan 26 jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Tomi Lantto, Antell-konserni, Oulu, puheenjohtaja
Aki Käyhkö, Scandic Hotels Oy, Helsinki, varapuheenjohtaja
Iris Mäkinen, Mäntän Klubi Oy, Mänttä, varapuheenjohtaja

Pia Adlivankin, Lasten Päivän Säätiö, Helsinki
Kari Jussi Aho, Rukakeskus Oy, Kuusamo / Pyhätunturi Oy, Pelkosenniemi
Mikael Backman, Restel Oy, Helsinki
Bianca Brink, Sodexo Oy, Helsinki
Tero Eskola, Karjalohjan Päiväkumpu Oy, Lohja
Anita Hakalin, Hotelli Milton Oy, Jyväskylä
Ari Heikkinen, Suomen Olo-ravintolat Oy, Kajaani
Mika Hämäläinen, Vararengasravintolat Oy, Kuopio
Ilkka Joukanen, Restile Oy, Turku
Pasi Jääskeläinen, Kettu ja Kana Oy, Heinola
Juha Kivelä, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Joensuu
Yrjötapio Kivisaari, Nordic Hospitality Management Oy, Kittilä
Jaana Korhola, Fazer Food Services Suomi Oy, Helsinki
Rami Korhonen, Lapland Safaris Group Oy, Rovaniemi
Ilkka Koski, Jokivarsiravintolat Oy, Kalajoki
Jarkko Myllymäki, Juuri Yhtiöt Oy, Helsinki
Juha Nalli, Armpa Oy, Lappeenranta
Harri Ojanperä, SOK, Helsinki
Henriikka Puolanne, HOK-Elanto Liiketoiminta Oy, Helsinki
Mika Tuhkanen, Beer Hunters Oy, Pori
Jani Unkeri, Onnen Juurella Oy, Seinäjoki
Vesa Viitanen, Burger-In Oy, Turku
Aku Vikström, Restamax Oyj, Tampere

 

Lähde: MaRa

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.