Hyppää sisältöön
· Leena

Valloittava Välimeri

Välimeren rantojen pikkukohteet ovat nyt helposti saavutettavissa, kun eteläeurooppalainen Volotea sai Suomessa edustuksen.

Yhtiön päähubeja ovat mm. Venetsia, Marseille, Strasbough, Bordeaux, Ateena, Geneve  ja Palermo. Yhteensä Volotean reittiverkostoon kuuluu 293 reittiä, 78 kaupunkia ja 13 maata.

Esimerkiksi Venetsiasta pääsee kätevästi ja edullisesti, muutamalla kympillä, mm. Kreikan monelle pikkusaarelle, Sisiliaan ja Sardiniaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Volotean laivue koostuu 34:stä  Airbus A319 ja Boeing 717 -koneesta. Tulevaisuudessa Boeingeista luovutaan ja yhtiö keskittyy jatkossa operoimaan ainoastaan Airbus A319 -koneilla.

Koneiden matkustajakapasiteetti on 125-156 paikkaa.

Volotean perustaja ja toimitusjohtaja perustivat aiemmin Vueling Airlinesin, joka lentää myös Suomeen. Yhtiö on lentänyt vuodesta 2012 ja se on kuljettanut jo 15 miljoonaa matkustajaa. Volotealla työskentelee yli tuhat henkilöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Volotea on jäsen Suomen BSP:ssä ja sitä edustaa Suomessa APG Finland. www.apg-ga.com.

 

Lähde: Volotea

Leena