Hyppää sisältöön
· Leena

Vietnamin turismi kasvaa vauhdilla

Vietnamin Ho Chi Minhissä järjestettiin loppuviikolla jo 14. kerran Vietnamin ja Mekongin alueen matkailumessut, International Travel Expo Ho Chi Minh City, eli ITE HCMC.

Vietnam infossa nähtiin hemaisevia tanssiesityksiä.

Turismi kasvaa Vietnamissa nyt nopeammin kuin mitkään muu teollisuusala. Tammi-heinäkuussa maassa vieraili yli 9 miljoonaa kansainvälistä turistia. Se on 25,4 % enemmän kuin viime vuonna.

Ulkomaanmatkustus Vietnamista on myös kasvanut. Viime vuonna 7,5 miljoonaa Vietnamilaista matkusti ulkomaille. Sitä hidastuttaa kuitenkin se, että vietnamilaiset tarvitsevat viisumin moneen maahan. Suuri osa matkustuksesta suuntautuu lähialueille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ensi vuonna vietetään erityistä Vietnamin turismin vuotta. ”Silloin maassamme vietetään lukuisia juhlia ja festivaaleja, joihin myös turistit kutsutaan mukaan. Haluamme kertoa maamme ainutlaatuisista juhlista, kulttuurista, nähtävyyksistä ja tietenkin Vietnamilaisen keittiön herkuista”, kertoo Bui Ta Hoang Vu Vietnamin turistitoimistosta.

Messuilla oli mukana kolmisensataa näytteilleasettajaa.

”Satsaamme myös MICE-sektoriin ja houkuttelemme ihmisiä tänne hammaslääkäriin! Meillä on korkeatasoisia hammasklinikoita, joihin toivotamme ulkomaalaiset turistit tervetulleiksi”.

Vietnam hakee lisää matkailijoita ja kohdistaa nyt markkinointitoimenpiteitä erityisesti Koillis- ja Kaakkois-Aasiaan, Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan.
Messuille olikin kutsuttu 300 matkailualan ammattilaista 35 maasta hosted buyer -ohjelmassa. Ostajia oli mm. Saksasta, Alankomaista ja Turkista.

Vietnamiin rakennetaan useita huvipuistoja houkuttelemaan lapsiperheitä.

Messuilla esittäytyi kolmen päivän ajan yli 300 yritystä; matkailutoimistoja, lentoyhtiöitä, hotelleja ja resortteja, matkatoimistoja jne. Kaksi ensimmäistä päivää on varattu ammattilaisille ja lauantai yleisölle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vietnamista messuilla oli mukana 36 maakunnan ja alueen turistitoimistoja. Lähialueilta mukana olivat Japanin, Etelä-Korean, Malesian, Laosin, Kamodzan, Indonesian, Myanmarin, Taiwanin ja Thaimaan turistitoimistot.

 

Cu Chin tunnelit on yksi eteläisen Vietnamin suosituimmista nähtävyyksistä. Ho Chi Minhistä sinne on parin tunnin ajomatka.

Messuja voi suositella erityisen Vietnamia myyville, mutta myös muista Kaakkois-Aasian maista tapasi edustajia pienessä, kompaktissa muodossa. Tapaamisten teko hoitui kätevästi verkossa.

Messujen iltaohjelmassa oli tarjolla mm. illallinen muotinäytöksineen sekä partyt Ho Chi Minhin katolla, mistä aukesi upeat näkymät öiseen kaupunkiin.

Iltajuhlissa kuultiin mm. oopperaa.

Messujen jälkeen kutsutuille ostajille ja medialle oli järjestetty post tour.

Mikäli myyt Vietnamia ja lähiseutuja, pidä silmällä ensi vuoden messuja. Ne järjestetään 5-7. syyskuuta. Tänä vuonna hosted buyer maksoi vain 150 euroa koko matkasta, lennoista, hotellista, messuista ja iltatapahtumista. Lisätietoja messuista: www.itehcmc.com

Järjestäjät olivat tyytyväisiä tapahtumaan.

 

Leena Aalto
Leena