Hyppää sisältöön
· Leena

Viime vuonna ennätysmäärä matkailijoita

Ulkomaan saapuvien matkailijoiden määrä kasvoi 6 % vuonna 2018 ylittäen 1,4 miljardin viimeisimmän UNWTO:n World Tourism Barometerin mukaan.

Kasvu oli suurinta Lähi-idässä (+10 %), Afrikassa (+7 %), Aasiassa, Tyynenmeren alueella ja Euroopassa (+ 6 %). Amerikassa ulkomaan saapuvien matkailijoiden määrän kasvu oli alle maailmanlaajuisen kasvun keskitason (+ 3 %).

UNWTO:n kansliapäällikkö Zurab Pololikashvilin mukaan viime vuosien vahva kasvu todistaa sen, että matkailusektori on yksi maailmantalouden voimakkaimmista vetureista. Hän sanoo, että on meidän vastuullamme hallita kasvua kestävällä tavalla siten, että siitä hyötyvät kohdemaat, paikalliset yhteisöt, se luo työpaikkoja ja yrittäjyyttä eikä jätä ketään vaille mahdollisuuksia.

UNWTO:n vuonna 2010 julkaistun pitkän aikavälin ennusteen mukaan 1,4 miljardin matkailijan raja piti rikkoutua vuonna 2020. Maailmantalouden vahvempi kasvu, huokeammat lentohinnat, teknologian muutos, uudet liiketoimintatavat ja visan käytön laajeneminen ovat kiihdyttäneet matkailun kasvua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lukuja alueittain

Ulkomaan saapuvien matkailijoiden määrä Euroopassa saavutti 713 miljoonan rajan vuonna 2018, jossa oli vahva 6 % nousu edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvua tapahtui erityisesti Välimerenmaissa ja eteläisessä Euroopassa (+7 %), keski- ja Itä-Euroopassa (+6 %) ja läntisessä Euroopassa (+6 %). Pohjois-Euroopassa määrät eivät nousseet, johtuen matkailijoiden vähäisestä määrästä Britteinsaarille. Osasyynä tähän voi olla Brexit-neuvottelut.

Aasia ja Tyynimeri (+6 %) rekisteröi 343 miljoonaa ulkomaan saapuvaa matkailijaa viime vuonna. Lounais-Aasiassa matkailu kasvoi 7 %, jonka jälkeen tuli Koillis-Aasia (+6 %) ja Etelä-Aasia (+5 %). Oseania näytti keskivertaista kasvua (+3 %).

USA:ssa luku oli yhteensä 217 miljoonaa (+3 %), joka hajautui eri kohteiden kesken. Kasvua johti Pohjoinen (+4 %), jota seurasi Etelä-Amerikka (+3%), kun taas keski-Amerikka ja Karibia (molemmat -2 %) saavuttivat hyvin erilaisia tuloksia, joihin vaikuttivat syyskuun 2017 hurrikaanit Irma ja Maria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tilastot Afrikassa näyttävät 7 % kasvua, josta kasvua näyttivät Pohjois-Afrikka (+10 % ja Saharan etelänpuoleinen alue +6 %), yhteensä noin 67 miljoonaa saapuvaa matkailijaa.

Vuodelle 2019 ennustetaan 3-4 prosentin kasvua

Tämänhetkisiin trendeihin, talousennusteisiin ja UNWTO:n luottamusindeksiin perustuen, UNWTO ennustaa ulkomaan saapuvien matkailijoiden kasvavan maailmanlaajuisesti 3 – 4 %:n vauhtia vuoden 2019 aikana.

Ennusteen taustalla vaikuttavat lentopetrolin hinnan tasaisuus, joka vaikuttaa lentohintoihin, sekä se, että lentoyhteydet parantuvat monissa kohteissa. Matkakohteiden näkökulmasta hyvät lentoyhteydet parantavat saapuvien kansallisuuksien balanssia. Trendit näyttävät matkailuintoa kasvavilla markkinoilla, erityisesti Intiassa ja Venäjällä, mutta myös pienemmillä Aasian markkinoilla ja Arabimaissa.

Kuluvana vuonna kuluttajatrendeissä näkyvät ”matkusta muuttumaan ja näytä se”, ”tavoitellaan terveellisiä vaihtoehtoja” kuten patikointi-, hyvinvointi- ja urheilumatkat sekä matkustaminen monessa sukupolvessa (3G) demografisten muutosten ja kestävämmän matkailun tuloksena.

Matkailualaa muokkaavat edelleen niin digitalisaatio, uudet liiketoimintamallit, edullisempi matkustaminen ja yhteiskunnalliset muutokset, joten sekä matkakohteiden kuin yritystenkin on sopeuduttava, jos haluavat säilyttää kilpailukykynsä, lisää Pololikashvili.

(Lähde: UNWTO)

Anu-Eveliina Mattila
Leena