Hyppää sisältöön
· Leena

Vikingillä herkutellaan Grande Cuisine -teemalla

Viking Linen kevään teemamenu saapuu Ruotsin laivoille tänään. Herkullinen menu on tarjolla aina toukokuun loppuun asti.

Ranskalaisen keittiön innoittaman menun ovat suunnitelleet Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner, joka on keittiömestarina ja osakkaansa ravintola Nudessa sekä Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä, joka on mukana BasBas viinibaarissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Halusimme luoda sellaisen menun, jolla itse haluaisimme herkutella”, kertoo Noora Sipilä. ”Menun alkuruokia täydentävät raikkaat valkoviinit, pääruoan kanssa tarjoilemme erinomaista punaviiniä ja menukokonaisuuden päättää ice wine -jälkiruokaviini Transylvaniasta”.

”Loimme ranskalaisia klassikoita, joista on päivän trendin mukaan tehty hieman kevyempiä. Olemme myös käyttäneet lähellä tuotettuja raaka-aineita. Sipulista on käytetty kaikki sen osat ja pääruoalla, Tournedos Rossinin kanssa perinteisesti käytetyn ankanmaksan olemme korvanneet laivan hävikkileivästä tehdyllä leipävanukkaalla”, kertoo Kalle Tanner.

“Kala ja äyriäiset kuuluvat laivalle. Niinpä alkuun tarjoamme Äyriäiscocktailin” kertoo Kalle Tanner. Cocktail koostuu kolmesta osasta, jotka syöjä saa itse rakentaa mieleiseensä muotoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sipulikeittoon on käytetty kaikki sipulin osat. Uutta twistiä keittoon tuo ahvenanmaalaisenn vuohdenjuusto.

Tournedos Rossini on tehty lähiruoasta. Häränfile on korvattu kotimaisella peuralla ja ankanmaksan sijaan laivan hävikkileivästä on tehty leipävanukas. Kokonaisuuden kruunaa sienimaustevoi.

Jälkiruoka päättää loistavan kokonaisuuden. Lehtevä mille feuille ihanan raikkaan pohjoismaisen raparperin kera.

Viking Line käynnisti syksyllä 2018 yhteistyön Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen pääyhteistyökumppanina nostaakseen esiin keittiö- ja tarjoiluhenkilökunnan työtä ja ammattitaitoa. Viking Linella työskentelee 220 kokkia ja yli 300 tarjoilijaa, ja ruoka- ja ravintolaelämykset ovat tärkeä osa risteilyelämystä. Arvostetut kilpailut ovat jo vuosien ajan nostaneet hienosti esiin alan nuoria osaajia.

 

Kevään Grande Cuisine -teemamenua tarjoillaan Punaisilla laivoilla 7.3.–31.5.2019 reiteillä Helsinki–Tukholma ja Turku–Tukholma.

Menun hinta ilman viinipakettia maksaa 62 euroa, viinien kera 98 euroa.

 

Leena