Hyppää sisältöön
· Leena

Viro on Matkamessujen partnerimaa  

Matkamessut on vahvistanut seuraavaksi partnerimaaksi Viron.

Loppuvuoden ajan Viro-teemat ovat esillä messujen uutiskirjeissä ja sosiaalisen median kanavissa. Tammikuussa Viro on keskeisesti näkyvillä sekä messujen lavaohjelmassa että osastoilla, jotta matkailualan ammattilaiset ja messukävijät voisivat lähemmin tutustua eteläisen naapurimaan uusiin nähtävyyksiin sekä aktiviteetti- ja majoituskohteisiin.

”Viron valikoituminen partnerimaaksi on iloinen ja looginenkin uutinen ottaen huomioon, että ympäristötietoisuus ja vastuullinen matkailu kasvattavat suosiotaan”, Viron matkailun edistämiskeskuksen johtaja Margus Sameli sanoo. ”Vaikka kaukomatkalle lähtö onkin nykyisin helpompaa ja edullisempaa kuin koskaan ennen, ovat lähimatkailua suosivat matkailijat yksi matkailusektorin merkittävistä kuluttajaryhmistä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Toistuvasti Virossa kävijöiden ryhmä on kannaltamme tärkeä. Heidän säilyttämisensä uskollisina onnistuu parhaiten, kun virolainen nähtävyys- ja tapahtumavalikoima mielletään kuin lähes kotimaassa tarjolla olevaksi. Ja näinhän se onkin ainakin pääkaupunkiseutulaisten kannalta, joille eteläisinkin Viro sijaitsee rauta- ja maanteitä pitkin Tallinnasta kulkien lähempänä kuin esimerkiksi Kuopio, Joensuu tai Vaasa”, Sameli jatkaa.

Matkamessut järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 16.-19.1.2020

Visit Estonia julkaisee kesän aikana matkailuvideoita, joissa koomikko Antto Terras kiertää Viroa ja esittelee mitä kaikkea Virosta löytyy Tallinnan ulkopuolelta.
Katso tästä vinkkejä Viron saarille!

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Leena