Hyppää sisältöön
· Leena

Vuoden matkailualue Suomessa valittiin ensimmäistä kertaa

SMAL, Visit Finland sekä Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy ovat vertailleet eri kuntia, seutukuntia sekä maakuntia keskenään ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Alueet on laitettu paremmuusjärjestykseen seuraavien kriteerien perusteella:

1) Rekisteröityihin majoitusliikkeisiin saapuneiden vieraiden määrän kehitys
2) Matkailijoiden viipymän kehitys
3) Lomamatkailijoiden yöpymisten määrän tasainen jakautuminen vuoden ajalle (sesonkivaihteluiden vähäisyys)
4) Maakunnassa vierailleiden ulkomaalaisten valmius suositella Suomea matkakohteena.

 Vertailuun on otettu mukaan ne kunnat, seutukunnat ja maakunnat, joista on saatavissa majoitustilastoja ympäri vuoden. Alueita oli vertailussa yhteensä 111. Mikään alueista ei ollut paras kaikilla mittareilla mitattuna eivätkä parhaiten menestyneet alueet sijoittuneet aivan kärkeen missään mitatuista asioista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuoden matkailualueeksi Suomessa valittiin Espoo, joka sai vertailussa 77 pistettä 100:sta mahdollisesta.

Tasaisen kilpailun toiseksi tuli Kanta-Hämeen maakunta, joka saavutti 75 pistettä.

Kolmanneksi sijoittui Itä-Lapin seutukunta 74 pisteellä.

Vuoden matkailualue Suomessa tullaan jatkossa valitsemaan vuosittain. Palkitsemisella halutaan kiinnittää huomiota niihin asioihin, joiden kehittäminen tulisi olla matkailualueiden tavoitteena.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: SMAL

Leena